Jäsentiedote 1.9.2014

Hyvä asiakasyrityksemme

Työterveyshuollon lakisääteinen toiminta jatkuu taas normaalina kesälomakauden jälkeen eli terveystarkastuksia ja työkykyselvityksiä ja työpaikkaselvityskäyntejä teemme aktiivisesti.

Yhdistyksemme hallitus on tehnyt elokuun kokouksessaan päätöksen organisaatiomuutoksesta 1.9.2014 alkaen. Aira Ylä-Outinen on nimitetty toimitusjohtajaksi/johtavaksi työterveyshoitajaksi ja Tommi Aaltokallio vt. johtavaksi työterveyslääkäriksi.  31.8.2014 asti toimitusjohtajana ja johtavana työterveyslääkärinä toiminut Kirsti Hupli on siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen.

Lääkärin vastaanottokäynneille saattaa syksyn aikana muodostua jonoa, emmekä pysty aina tarjoamaan sitä aikaa, mitä asiakas toivoisi. Selkeästi työkykyyn vaikuttavat sairaudet/ongelmatilanteet pyrimme hoitamaan ensisijaisesti. Uuden työterveyslääkärin hakuprosessi on käynnissä. Hoitajaresurssimme ovat kunnossa.

Olisi toivottavaa, että sellaisissa äkillisissä sairauksissa kuten flunssissa ja vatsataudeissa, mihin ei ole hoitoa saatavilla, työnantajat hyväksyisivät oman ilmoituksen poissaolon perusteeksi. Tällä tavoin pystymme hyödyntämään hoitajien ja lääkärien työaikaa työkykyä ylläpitäviin ja parantaviin toimiin.

Lämmin ja aurinkoinen kesä toivottavasti ammensi meille kaikille toimintatarmoa ja terveyttä syksyyn!

 

Ota meihin yhteyttä

Kysy lisää palveluistamme helposti tällä lomakkeella. Olemme yhteydessä mahdollisimman pian. Henkilökohtaisissa terveyteen liittyvissä asioissa varaa aika verkkoajanvarauksella tai soita yrityksesi omalle työterveyshoitajalle.